Olen Tiina ja opiskelin Jko:n Taidevuodella lukuvuonna 2023 – 24. Tulin opiskelemaan suoraan peruskoulusta yhteishaun kautta. En tuntenut opistoa entuudestaan, mutta opinto-ohjaajani ehdotti hakeutumista tänne. Halusin viettää rennomman vuoden ja hiukan huilata peruskoulun jälkeen ennen toisen asteen opintoja.
Toukokuussa minut kutsuttiin haastatteluun. Siinä en ehkä saanut kerrottua kaikkea mitä halusin, mutta pääsin kuitenkin opiskelemaan.
Opisto on mukavan pieni paikka. Tykkäsin eniten Sulkulan päärakennuksen alakerrasta ”Olkkarista”, jossa vietettiin taukoja, pelattiin pelejä ja joskus oli tapahtumia tai kahvittelua. Opiston tapahtumista odotin aina innolla Vaihtotoria, jonne sai tuoda ja josta sai ottaa vaatteita ja jotain pieniä sisustustavaroita. Pääsimme katsomaan Jko:n teatterikoulutuksen näytelmiä ja musikaaleja, jotka olivat mielenkiintoisia! Kävimme myös opintoretkillä museoissa ja laivaristeilyllä Päijänteellä.
Jko:lla innostuin muistakin tekniikoista tehdä taidetta. Aiemmin olin harrastanut lähinnä piirtämistä. Tykkäsin erityisesti ilmaisun kurssista sekä kankaan värjäyksen opettelusta.
Taidevuoden keväällä kävin vielä tutustumassa Gradian tekstiilialan artesaanin koulutukseen ja hain sinne yhteishaussa. Nyt olen opiskelemassa siellä ja minulle on jäänyt ikävä opistovuotta Jko:lla!
Taidevuodesta sain hyvän pohjan artesaaniopinnoille. Ensimmäisen ammatillisen työssäoppimiseni teinkin Jko:n Taidevuodessa kuvataideopettajani Minnan ohjauksessa.


