Elämä on mielenkiintoinen asia, joskus voit löytää itsesi paikasta mihin et aiemmin koskaan arvannut päätyväsi ja toteat, juuri täällähän minun piti ollakin. Tiedän mistä puhun, koska noin kävi minulle.
Halusin pienestä tytöstä asti poliisiksi. Kuljin isäni jalanjälkiä ja reiluna parikymppisenä pääsin poliisikouluun. Olin kouluun pääsystä onnellisempi kuin mistään ikinä. Valmistumisen jälkeen toimin poliisina 20 vuotta. Jokin kuitenkin alkoi kaihertaa. Yksi syy miksi halusin poliisiksi, oli halu saada aikaan hyvää, mutta yksittäisen konstaapelin mahdollisuus hyvän aikaansaamiseksi on melko vähäistä. Alusta asti lähellä sydäntäni olivat lapset ja nuoret, heidän auttamisensa pysymään oikealla tiellä sekä kääntymään väärältä takaisin.
Oman pojan myötä huomasin, miten paljon pidän lapsista. Lapsethan ovat ihan mahtavia. He ovat minikokoisia ihmisiä, jotka ovat täynnä aitoutta, näkevät hyvän, riemuitsevat hetkestä ja ovat viattomia. Me aikuiset saisimme ottaa paljon oppia lapsista. Lapset nauravat vaikka maailma ei ole täydellinen paikka. He näkevät auringon sateenkin läpi ja osaavat iloita aidosti pienistä asioista. Oman pojan, hänen kavereidensa ja luokkakavereidensa myötä löysin ilon ja hyvänolon tunteen mitä olin etsinyt pitkään. Noiden hetkien myötä kääntyi uusi lehti minun elämässäni.
Työterveyslääkärille ovat tuttuja työntekijät, joka käyvät maanantaisin valittamassa tyytymättömyyttään. Sama toistuu useasti eikä mikään koskaan muutu. Meillä jokaisella tulisi olla rohkeutta kokeilla ja hypätä uuteen, jos on tunne, että työ ei anna sitä minkä sen kuuluisi antaa. Minun kohdallani tuo rohkeus oli sähköpostin lähettäminen koulun rehtorille. Muistan, miten sormi lähetysnappulalla mietin, kehtaanko, kehtasin ja se kannatti.
Hyppäsin koulumaailmaan, mikä oli jotain täysin uutta. Tulen muistamaan aina uusien eppuluokkalaisten ensimmäisen koulupäivän. Istuin luokan sivusohvalla ja jouduin puremaan huulta koko koulupäivän ajan. Luokassa ollut lämpö, hyvyys ja aitous oli kuin hyökyaalto päälleni, tällaistakin voi olla tässä maailmassa minkä ikävyyden ja pahan olen niin lukuisia kertoja kohdannut. Tuosta lämmöntunteesta minulla oli tippa silmässä koko ajan. Siinä edessäni olivat ne 20 pientä koulutiensä aloittavaa omien vanhempiensa aarretta, joiden kanssa minulla olisi oikeasti mahdollisuus saada aikaan sitä hyvää mihin olen aina pyrkinyt. Tunsin jo silloin olevani omassa paikassani. On hieno tunne saada tuntea, että tässä minun kuuluu olla, ja se mitä olen riittää.
Työpaikan myötä sain myös oppisopimuksen. Koulunkäynninohjaajan työn ohessa suoritin tutkinnon JKO:lla. Lähipäiviä opistolla oli kaksi tai kolme kuukaudessa. Opistolle oli aina mukava mennä, tunnelma oli hyvin ihmisläheinen ja lämminhenkinen. Opisto on täynnä erilaisia ihmisiä ja kulttuureja, mikä rikastuttaa opiston ilmapiiriä. Opiskeltava aihe, ohjaaminen ja lapset säilyttivät mielenkiintonsa loppuun saakka. Oli ilo opiskella, opiskelukaverit olivat mukavia ja opettajat ihania. Vuodesta jäi kaikin puolin positiivinen muisto.
Elina Harjula, koulunkäynninohjaaja
