Ohjauksen ja avustamisen töihin

Koulutus on tarkoitettu maahanmuuttajanaisille, jotka haluavat ohjauksen tai avustamisen työtehtäviin tai alalle opiskelemaan. Tulevia ammatteja voivat olla esim. koulunkäynninohjaaja, lastenohjaaja, nuoriso- ja yhteisöohjaaja tai henkilökohtainen avustaja. Koulutuksen aikana kehitetään myös suomen kielen taitoja, työelämässä tarvittavia taitoja ja ohjataan opiskelijan työllistymistä tai siirtymistä jatkokoulutukseen.

Koulutuksen alussa opiskelijalle tehdään lähtötason arviointi, jonka tavoitteena on selvittää oppijan koulutaustaa sekä suomen kielen osaamista. Lähtötason arvioinnin yhteydessä pyritään selvittämään myös opiskelijan aikaisempaa osaamista ja mahdollisesti työn kautta hankittua taitoa. Lähtötason arvioinnin perusteella jokaiselle koulutukseen osallistuvalle laaditaan henkilökohtainen opiskelusuunnitelma, jota päivitetään koulutuksen aikana.

Opiskeluviikkoon sisältyy 25 tuntia lähiopetusta, työelämässä oppimista, tutustumiskäyntejä tai projekteja. Opetukseen kuuluu myös itsenäisiä tehtäviä. Jokaiselle opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen opiskelusuunnitelma (HOPS), johon suunnitellaan yksilöllinen koulutus- ja jatkopolku. Perustaitojen vahvistamista tuetaan opiston muulla koulutustarjonnalla ja oppipajoilla sekä tukitoimilla Hopsin mukaisesti.

Lisätietoa

  • Koulutuksen sisällöt

    Ryhmämuotoinen koulutus koostuu seuraavista opinnoista:

    Opiskelutaitojen ja työelämän perustaitojen vahvistaminen

    • Perustaitotestit, kielitaitotason määrittely
    • Orientaatio opintoihin
    • S2 tukipajat henkilökohtaisen suunnitelman mukaisesti
    • Oppimisen taidot, Tekstitaidot, Digitaidot, Vuorovaikutus- ja hyvinvointitaidot
    • Osallisuutta ja yhteisöllisyyttä tukevat opinnot (yhteiset tapahtumat)

     

    Avustamisen ja ohjauksen perusteet

    • Avustamisen ja ohjaamisen toimintaympäristöt ja -kulttuuri
    • Ammatillinen vuorovaikutus, kohtaaminen ja asiakkaan tarpeet
    • Hyvinvoinnista ja turvallisuudesta huolehtiminen
    • Kasvu, kehitys ja elämänkulku
    • Avustaminen, aktiivinen arki ja osallisuuden tukeminen
    • Työ kasvatus- ja ohjausalalla
    • Hygieniaosaaminen

     

    Käytännön harjoittelu oppilaitoksessa tai työpaikoilla henkilökohtaisen suunnitelman mukaisesti (2-4 viikkoa) 

     

    Koulutuksiin ja ammatteihin tutustuminen

    • Suomalainen koulutusjärjestelmä, ammattien tietämys, tiedon hankinta
    • Uraohjaus, työnhaku ja jatko-opinnot
  • Hakeutuminen

    Voit hakea koulutukseen, jos

    • olet maahanmuuttajataustainen nainen
    • olet työtön
    • kotoutumisaikasi on päättynyt tai olet tilapäisen suojelun piirissä
    • haluat avustaa, auttaa ja ohjata nuoria, aikuisia, vanhuksia ja tukea tarvitsevia
    • haluat kokeilla millaista työtä avustaminen, huolenpito ja ohjaaminen on
    • haluat kehittää kielitaitoasi ja oppimistaitojasi
    • haluat löytää itsellesi töitä avustamisen ja ohjauksen työympäristöistä
    • Kielitaitotasosi on noin A2.1

     

    Valintahaastattelu ja kielitesti järjestetään elokuussa 14.8. sekä 19.8.2025.

    Kutsu valintakokeisiin lähetetään tekstiviestillä tai sähköpostilla.

    Täydennyshaun valintahaastattelu järjestetään tarvittaessa.

    Koulutukseen haetaan JKO jatkuvan haun kautta.

  • Kustannukset ja rahoitus

    Opetus ja lounas ovat opiskelijalle maksuttomia. Työelämässä oppimisen ajalta maksetaan 5 euron ateriakorvaus.

Ota yhteyttä

Miia Tyyskä (Koulutuksen vastuuopettaja)
+358 (0)50 3274939
miia.tyyska(at)jko.fi

Koulutussihteeri
+358 (0)44 7522 716
koulutussihteerit(at)jko.fi