Abdullahi, aikuisten perusopetus

Facebook
LinkedIn
WhatsApp
Email

Minä olen Abdullahi Hassan, nuori mies. Minä saavuin Suomeen Somaliasta. Kotimaassani olen käynyt koulua monta vuotta. Kun saavuin Suomeen, suomen kielen oppiminen oli vältättämätöntä ja sen vuoksi olin tehnyt päätöksen oppia suomen kieltä. Minä kävin neljä kuukautta suomen kielen kurssilla, jonka jälkeen hain aikuisten perusopetukseen Jyväskylän kristillisellä opistolla.

Valitsin tämän koulun, koska olen kuullut siitä hyvää ja siellä autetaan opiskelijoita paljon. Opiskelu on ollut tosi kivaa ja opettajat ovat olleet avuliaita ja kannustavia. Heidän tuellaan olen pystynyt kehittämään minun suomen kieltä nopeasti.

Opiskelu Jyväskylän kristillisellä opistolla oli minulle enemmän kuin minä oli osannut odottaa. Minä löysin itseni innostuneena jokaisesta oppitunnista, jossa opettajat kannustivat minua rohkeasti kysymään ja oppimaan. Opiskelu oli välillä haastavaa, mutta tunsin, että minä olin löytänyt paikan, jossa pystyin kasvamaan ja kehittymään.

Koulu itsessään oli viihtyisä ja kodikas paikka. Minä tunsin oloni tervetulleeksi heti ensimmäisistä päivistä lähtien. Minä arvostin koulun monipuolista tarjontaa, joka mahdollisti opiskelun lisäksi myös osallistumisen erilaisiin tapahtumiin.

Minun suunnitelmani on jatkaa opiskelua ammattikoulussa, jotta voisin tehdä töitä tulevaisuudessa, ja minä uskon vahvasti, että kaikki mitä minä olen tässä koulussa oppinut auttaa minua tosi paljon.

Kaiken tämän lisäksi minä haluan kertoa, että olen kiitollinen kaikesta tuesta, jota olen saanut koulun opettajilta, henkilökunnalta ja opiskelukavereilta