Konsta, teatteri

Facebook
LinkedIn
WhatsApp
Email

Moi.

Minä olen Konsta. Opiskelin JKO:lla vuoden pituista Teatterikoulutusta puolitoista vuotta.
Aloitin koulutuksen keskellä lukuvuotta 2022–2023, tammikuussa, ja jatkoin opintojani lukuvuoden 2023–2024 loppuun.

Ennen JKO-opintojani olin muutaman vuoden töissä IT-alalla ja sitä ennen toimin hetken matemaattisten aineiden opettajana, joka onkin pohjakoulutukseni. Näiden alojen luonnollisena jatkumona tuntui olevan teatteri, joten päätin lähteä opiskelemaan teatteria.

Aiemmin olin opiskellut esiintymistä hieman kansalaisopiston kursseilla, mutta Teatterikoulutusta aloittaessani viimeisimmästä teatteriesityksestäni oli aikaa noin 20 vuotta.

Koulutukseen hyppääminen keskellä lukuvuotta sujui hyvin. Minut otettiin erinomaisesti vastaan ryhmään, ja ensimmäisen viikon jälkeen olo oli, kuin olisin ollut ryhmässä jo lukuvuoden alusta asti.

Opintoni alkoivat naamioteatterilla ja monologiesityksellä, jotka normaalisti tulisivat vastaan vasta puolen vuoden opintojen jälkeen. Kummatkin olivat minulle entuudestaan tuntemattomia esiintymisen muotoja, mutta se ei haitannut. Lähdin mukaan niin täysiä kuin pystyin ja se riitti erinomaisesti. Näiden ohella teimme draamakasvatuksen perusopintoja avoimeen yliopistoon. Ensimmäisen lukuvuoteni päätti Pekka Töpöhäntä -musikaali, jossa ensimmäistä kertaa elämässäni lauloin yleisön edessä. Ennen musikaalia minulla ei ollut laisinkaan aiempaa laulukokemusta.

Toinen lukuvuoteni alkoi sekin hyvin uuden ryhmän kanssa. Opintojen alku meni tutustuessa ja ryhmäytyessä ja ryhmäännyimmekin kerta kaikkiaan erinomaiseksi poppooksi. Alkulukuvuosi piti sisällään myös draamakasvatuksen opintoja, jotka täydensivät viime lukuvuonna aloittamani draamakasvatuksen perusopinnot.

Vuoden vaihteen jälkeen koulutuksen opinnot ovat olleet samoja, mitä kävin jo viime vuonna. Toisella kierroksella opit ovat syventyneet ja tutut asiat ovat avautuneet uudella tapaa.

Suosittelen JKO-Teatterikoulutusta kaikille, joilla on pienikin kipinä teatteria kohtaan. Vaikka minulla oli hieman teatteritaustaa ennen opintojeni alkua, se ei kuitenkaan ole vaatimus. Kunhan löytyy se kuuluisa kipinä, niin silloin vuosi tulee sujumaan hyvin ja mukavasti.